Hyvinvointi

Näin parannat hyvinvointia

Hyvinvointi on todella tärkeä osa laihduttamista – terve sielu terveessä ruumiissa. Laihdutus ei saa olla ilotonta puurtamista, sillä tuskainen vääntäminen ei edistä nopeaa painonpudotusta. Kun voit henkisesti hyvin, on laihduttaminenkin huomattavasti helpompaa. Hyvinvointi on kehon kokonaisvaltainen, positiivinen tunnetila, jossa monet asiat ovat tasapainossa.

Elämässä tulee tietenkin eteen tilanteita, jolloin voi olla haasteellista noudattaa terveellisiä elämäntapoja. Henkiseen hyvinvointiin kuuluu myös armollisuus itselleen. On täysin ok, että aina ei jaksa tai pysty. Muutamilla yksinkertaisilla jutuilla voit helpottaa hieman myös niitä kurjiakin ajanjaksoja.

Näin parannat hyvinvointia

Hyvinvointi on tärkeä osa laihduttamista

Hyvinvointisuunnitelma

Tarvitset pientä suunnitelmallisuutta hyvinvointisi edistämiseen – kyse ei onneksi ole monimutkaisista asioista. Ravinto, uni, liikunta, sosiaaliset suhteet ja innostava sisältö elämässä – niistä on hyvinvointi tehty.

Hyvinvointia voi ajatella tarvehierarkiamaisena pyramidina. Kaiken pohjana on hyvä uni. Se on yksi merkityksellisimmistä asioista, joilla voit vaikuttaa omaan jaksamiseesi. Uni palauttaa päivän rasituksista ja valmistaa tuleviin koitoksiin. Vaikka muuten yhteiskuntamme kehittyy muuten nopealla vauhdilla, aivomme tarvitsevat edelleen kolmasosan päivästä unta. Siksi suunnitelman sääntö numero yksi kuuluukin:

  • Nuku riittävästi, mielellään vähintään 7 tuntia yössä.

Ravinto toimii energianlähteenämme ja on pyramidin pohjalla heti unen jälkeen. Oikeanlaisella ravinnolla on todella iso merkitys niin henkiseen kuin fyysiseenkin jaksamiseen. Voit paljon paremmin, kun elimistösi saa ravitsevaa ruokaa sen sijaan, että syötät sille energiaa, jota se ei käytä optimaalisesti. Hyvinvointisuunnitelman toinen sääntö on:

  • Syö ravitsevasti ja riittävästi

Lue artikkeleistamme lisävinkkejä hyvinvointia edistävästä ruokavaliosta.

Pyramidin kolmas taso koostuu sekä liikunnasta, sosiaalisista suhteista ja elämän mielekkäästä sisällöstä. Tapaa ystäviä usein, osoita kiitollisuutta läheisille ja käytä päiväsi sellaisten asioiden tekemiseen, joista todella nautit. Jos olet jatkuvasti katkera ja ärtynyt, tuottaa painonpudotuskin suurta tuskaa. Muista, että olet loppujen lopuksi itse vastuussa omasta hyvinvoinnistasi. Hyvinvointisuunnitelman kolmas käsky olkoon:

  • Huolehdi mielekkäästä elämänsisällöstä ja harrasta liikuntaa

Lue hyvinvointia edistävästä liikunnasta

Vinkit hyvinvoinnin edistämiseen

Hyvinvointia edistää loppujen lopuksi pienet, yksinkertaiset asiat. Voi olla vaikeaa muuttaa koko elämää kerralla, mutta jos saat kuukauden aikana opeteltua yhden hyvän uuden tavan, jää se helpommin totutuksi tavaksi. Muista, aivot tarvitsevat vähintään 21 päivää, jotta voit oppia vanhasta tavasta pois. Aivoja voi huijata siten, että yrittää opettaa vanhan huonon tavan päälle uuden hyvän tavan. Näin energiasi ei keskity siihen, miten pääset vanhasta tavasta eroon, vaan miten kehität ja jalostat uutta tapaa. Näin vanha tapa poistuu käytöstä ikään kuin vahingossa.

Hyviä opeteltavia tapoja ovat:

  • Nukkumaan meneminen ajoissa. Tätä kannattaa harjoitella. Myöskin herääminen joka päivä suunnilleen samaan aikaan, myös viikonloppuisin, helpottaa säännöllisen ja hyvinvointia edistävän vuorokausirytmin löytymisessä.
  • Päivittäinen 5-10 minuutin rentoutuminen ja hiljentyminen. Kun kehityt tässä, pystyt rentoutumaan vaikka ruuhkabussissa.
  • Jos ruokavaliomuutokset tuntuvat liian isoilta, voi aloittaa syömällä terveellisen aamupalan. Kun se luonnistuu, voit siirtyä aamupalan lisäksi terveelliseen lounaaseen jne.
  • Vältä sokeria. Ei ole maailmanloppu, jos syöt sitä silloin tällöin, mutta korvaa sokerinhimo jollain muulla toiminnalla tai syö sen sijaan jotain terveellisempää.
  • Kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen. Saat hyvää mieltä siitä, kun näet miten monet asiat elämässäsi ovatkin oikeastaan hyvin. Tähän ei tarvitse uhrata aikaa päivittäin kuin pari minuuttia. Sinun ei tarvitse välttämättä edes kirjoittaa asioita paperille, riittää kun käyt ne läpi mielessäsi.
  • Sosiaalisten suhteiden vaaliminen. Tapaa ystäviäsi ja kerro läheisillesi, kuinka tärkeitä he ovat sinulle.
  • Itsetietoisuuden kehittäminen – teetkö niitä asioita, joista todella nautit? Listaa vaikka kaikki asiat, jotka tuottavat sinulle iloa. Voit myös listata asioita, jotka sinua harmittavat, mutta koita miettiä niitä ratkaisukeskeisesti. Henkiset lukot ja väärät ajattelumallit saattavat jopa estää laihtumisen, joten siksi mielen tasapaino edesauttaa painonpudotusta ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.
  • Käy säännöllisesti terveystarkastuksissa ja hammaslääkärillä. Näin voit vähentää turhia huolia fyysisessä terveydessäsi ja estää joitain sairauksia.
  • Itsensä palkitseminen. Elämästä pitää myös voida nauttia. Voit palkita itsesi jollain ostoksella, kampaajakäynnillä tai vaikka hyvällä ruualla. Muista myös kehua itseäsi, kun olet saavuttanut pieneltäkin tuntuvan asian. Myönteisillä ajatuksilla on todistetusti positiivisia vaikutuksia hyvinvointiin ja aivojaan voi opettaa ajattelemaan positiivisesti.

Näillä yksinkertaisilla ohjeilla kehität hyvinvointiasi jo pitkälle. Pienet teot saattavat pitkällä tähtäimellä vaikuttaa isommin ja auttaa sinua painonhallinnassa ja hyvinvoinnissa.